Tässäkin ihanteellisessa kuvassa isoiäiti ja lapsi seuraavat yhteiskunnan elämää syrjästä, katupeilin avulla.

Koulun lukukirjassa oli Topeliuksen Maamme-kirjasta peräisin oleva tarina, joka painui mieleeni. Lieneekö se teillekin tuttu? Suomalaisessa tuvassa ollaan aterialla, isäntä, emäntä ja lapset pöydän ääressä, isoisä oven suussa penkillä. Tilanne muuttuu vasta sitten, kun lapsi sanoo isälleen, että hän tulee tekemään samalla tavalla omalle isälleen, kun tämä vanhenee: laittaa hänet ovensuuhun. Isoisä talutetaan pöydän ääreen syömään. Tätä satua ei olisi varmaankaan kirjoitettu, jos vanhuksia olisi aina arvostettu.

Tämän päivän Hesarissa Reetta Meriläinen kirjoittaa koskettavan kirjoituksen siitä, miten sekä eläimen että ihmisen arvoa voidaan polkea. (Reetta Meriläinen: Vaaleanpunaisen lampaan muistolle. HS/Kolumni 15.4.2006).

"Tuntuu kuin koko suomalainen elämä olisi olisi maan pienuudesta ja karusta historiasta kumpuavaa luupäistä, kovasydämistä pinnertämistä. -- Puserruksessa sinkoilevat tien poskeen vanhukset, sairaat ja vammaiset. -- Sairaat vanhukset ovat pudonneet tärkeysjärjestyksessä hännille. -- Palkkataso on arvovalinta. Ihmisen hoitamista ei pidetä Suomessa hyvän palkan arvoisena työnä."

Mielestäni vähäväkisten, sairaiden, vanhusten sekä lasten hoitamista ei ole koskaan arvostettu. Heikoista huolehtimista on pidetty aina "hukkainvestointina". Ihmiset ovat tarvinneet jatkuvaa muistutusta siitä, että tulee luopua itsekkyydestä ja pitää huolta yhteiskunnan heikoimmista. Siinä on kysymys ennen kaikkea arvoista kuten Reetta Meriläinenkin korostaa ja viittaa eurooppalaiseen kulttuuriperintöön: "Kristinusko on merkittävä osa tuota perintöä. Se kehoittaa huolehtimaan 'vähäisemmistä'".

Uutta on se, että nyt sorretuilla on puolustajia, se sukupolvi, joka on tottunut tuomaan mielipiteensä esille. Ja tässä asiassa on heilläkin oma lehmä ojassa. Meriläinen kirjoittaa. "--jonain päivänä voin olla sairas vanhus."

Nykyisten vanhusten sukupolvi on tottunut olemaan hiljaa. 1900-luvun alussa syntynyt anoppini sanoi eläkkeelle päästyään: "Lapsena meidän piti olla hiljaa, nuorina meidän piti olla hiljaa ja nyt vanhoinakin meidän käsketään olla hiljaa".

Nyt ei tarvitse olla enää hiljaa. PAA