Hoitopaketiksi joutuminen on varmasti jokaisen ikääntyvän pahin pelko. Se saattaa tapahtua kenelle tahansa, koska tahansa. Elämä on haurasta. Liikenneonnettomuudet ja sairaudet saattavat milloin tahansa viedä meiltä pois kaiken tutun ja rakkaan.
Ei ole uutta, mitä toimittaja Hirvasnoro kirjoittaa pitkäaikaispotilaiden hoidosta. Olen itse kuullut asiasta monista medioista ja raporteista. Vanhukset, jotka ovat liikuntakyvyttömiä vaippapotilaita, eivät saa illalla juotavaa. Vaippojen vaihtamisnormiksi on tullut kaksi kertaa vuorokaudessa, vaikka sellaista määräystä ei missään ole kirjoitettuna, sanoo Hirvasnoro.
Hoitajat rationalisoivat työtaakkansa käytössä olevien resurssien mukaan. He eivät ole tunteettomia "kapoja", mutta ihminen sopeutuu yllättävällä tavalla epäinhimilliseen systeemiin. Sen olemme oppineet näin jälkikäteen totalitaaristen yhteiskuntien historiasta.
Minulla ainakin on toive lähteä täältä seisovilta jaloilta. Haluan pitää kuntoani yllä, jotten joudu toisten niskoille. Mutta koskaan ei voi olla varma tulevaisuudesta. Saattaa olla, että itsetuhoiseen käyttäytymiseen voi olla jopa alitajuisena syynä, halu hankkia jokin sairaus, joka vie äkkiä.
Yhteiskunta ei hyväksy armomurhaa, vapaaehtoinen lähteminen täältä ei ole hyväksytty. Saman yhteiskunnan pitäisi sitten myös järjestää säädylliset olot vanhuksille, jotka ovat hyvinvointiamme olleet rakentamassa.
Hirvasnoron jutun kommentti, jossa vanhushoitaja älähti, on myös tarpeellinen. Yhteiskunnan pitäisi ehkä käyttää mielikuvitusta enemmän, jotta vapaaehtoistyöntekijät, omaiset ja omaisten palkkaama lisäapu voitaisiin saada mukaan hoitotyöhön. Luin äskettäin jutun omaisesta, joka oli palkannut äidilleen hoitajan laitokseen. Miksei niinkin? Vaikka silloin saattaa nousta taas valituksia tasa-arvon puuttumisesta, mikä estää uudistukset. Tietenkin yhteiskunnan varoja pitää lisätä juuri tähän asiaan, joka on niin suuri symbolikysymyskin. Tähän lopuksi linkki vetoomukseen resurssien lisäämiseksi. JM