Merete Mazzarella on ihastuttavalla tavalla henkilöitynyt tätienergian puolestapuhujaksi. Hän on tunnetumpi Ruotsissa kuin Suomessa. Täällä hän ei voi osallistua tv-julkisuuteen osaksi siksi, koska osaa suomea heikosti. Markku Soikkeli on kirjoittanut tämän arvostelun MM:n kirjasta Kun kesä kääntyy, Vanhenemisen taidosta,  jonka asetan lukulistalleni. Olen kyllä lukenut pari hänen muistelmakirjaansa, joista pidin. Tässä yksi hänen kirjoituksensa, jonka löysin netistä.
64076.jpg
Mazzarella on syntynyt 1945 ja on ensimmäisten suurten ikäluokkien jäseniä. Me suurten ikäluokkien vesat olemme huolestuneita vanhuudestamme, neljännestä iästä. Saammeko sitten avuttomina vanhuksina kunnollista hoitoa. Emme haluaisi päätyä paketeiksi pitkäaikaisairaiden osastolle.
Sitä ennen kuitenkin hyväosaisilla ikääntyneillä on pitkä ja aktiivinen kolmannen iän kausi. Voimme harrastaa, matkustella, nauttia jälkikasvustamme, elää vaikka kuinka hyvää parisuhde-elämää, jos sellainen onni potkaisee.
Ohjaaja ja lähihoitaja Tarja Tallqvist kerää suuren kannatuksen saaneeseen vetoomukseen nimiä hoitajien palkkojen nostamiseksi ja virkojen lisäämiseksi. Hänen dokumenttinsa  herätti pahimpia pelkojamme hoitopaketiksi joutumisesta. JM