Kävimme tapaamassa mummelia, joka asui kerrostaloasunnossa ja onnellisena. Hän liikkui rollaattorin avulla. Portaisiin ei ole asiaa, mutta asunnossa käy liikkuminen. Hän oli ollut vanhainkodissa, mutta sanonut lähtevänsä kotiin ja tehnytkin sen. Vanhainkodissa tehdään kaikki valmiiksi, kotona ovat tutut tavarat ja muistot. Poika asuu osittain kotona. Mummo kertoi kuinka mukavaa on kun on joku toinen, jonka kanssa esimerkiksi suunnitella tulevia ruokia ja katsoa televisiota. Poika on suhteellisen vähän kotona töitten ja naisystävän vuoksi. Kuinka onnellinen mummo olikaan hienosta asunnostaan, johon hän oli laitattanut kaakeleita kylpyhuoneeseen ja lasituksen parvekkeelle. Kaikilla ei ole edes laseja, saatikka näin uudenaikaisia ja kalliita.

Kyselin vanhoista ajoista Björkbodassa, mutta en saanut esiin juuri mitään erikoisen mielenkiintoista, vain tavallista elämää. Suomalaisperhe oli ruotsalaistunut. Lapset oli laitettu ruotsinkieliseen kyläkouluun. Kaikista oli tullut hyvin toimeentulevia, kunnon ihmisiä, ehkä nuorimmaista lukuunottamatta. Lapsenlapsiakin on seitsemän ja kahdeksas "sivusta" tullut. Juttelimme kurinpidosta. Mummo kertoi olleensa kurinpitäjä, kuinka lapset tiesivät tuoda risun tullessaan syyllistyttyään johonkin pahaan. Hyviä ihmisiä kaikista oli silti tullut. Mummo oli katsonut telkkarista ohjelmia kurittomista lapsista. Huumorintajua tuntui olevan ja toipuminen aivohalvauksesta oli kuin ihme.

Meillä oli muutama yhteinen tuttu, sillä mummo oli asunut samassa taloyhtiössä, jossa minä nyt asun.